Tervetuloa Maaliskuun lopulla perustettuun virtuaalitalliin! Minalo sijaitsee Rovaniemen ikiroutaisissa maisemissa, jossa hevosilta ei luonnetta ja sitkeyttä puutu. Pääosin talli keskittyy siitostoimintaan, ratsastus ja hoitajatoimintaan sekä yhteistyöhön muiden virtuaalitallien kanssa. Talli kasvattaa pääosin suomenhevosia ja vuonohevosia, eikä juurikaan tallilla ole muita rotuja, paitsi jos joku valioyksilö päätetään hankkia. Itse tallirakennuksia on kaksi kappaletta, ruunia ei nimittäin tallilla ole. Tarha-aitauksia on kymmenisen kappaletta ja suuria ja kesäisin erittäin vehreitä laitumia on kuutisen kappaletta. Maneeseita on kolme, samoin kenttiä ja maastossa kiemurtelee kolme erinpituista maastoreittiä. Lyhin niistä on kahden kilometrin aloittelijoille tarkoitettu maastoreitti, toisteksi lyhin on viiden kilometrin maastoesterata ja pisin on neljänkymmenen kilometrin maastoreitti jonka varrella on kaksi pientä mökkiä jossa on tilaa syödä, käydä vessassa ja vaikka vähän nukkua. Hevoselle on tilaa jaloitella pienellä laitumella ja levätä pienessä, kolmen karsinan tallissa. Kuten äsköisestä voi lukea, tallilla on upeat maastoreitit. Tallilla on myös säännöllisesti kilpailujia, tallien ja vain oman tallin kesken.
Koska en keksi mitään muuta kerrottavaa, niin Adios ja mukavia ratsastuksia ;D
~ Melia